Washington Post on kuvannun McCainia useasti puhujakorkokkeella. Pari kertaa USA:n lippujen kanssa, ja myös yhdessä kuvassa alhaalta ylöspäin.
McCain kuitenkin seisoo kahdessa kuvassa aina puhujakorokkeella. Kolmas kuva on ehdokasprofiilista, joka on mahdollisimman neutraali.
Clinton ja Obama esitetään ainakin kahdessa kuvassa kaksin.
Toisessa kuvassa jopa samassa ohjelmassa, vaikuttaen ainakin olevan lämpimimmissä väleissä, kuin välttämättä uskoisi. Ehkä tällä halutaan korostaa heidän kummankin tulevan samasta puolueesta? Toisessa kuvassa (erillinen kuva molemmista) heidät on jaettu keskeltä Edwardsin kuvalla, ehkä korostaen heidän keskinäistä kilpailuaan.
- RY
12 kommenttia:
Kuvakulmista
2.2.2008
Kuva voidaan ottaa lintuperspektiivistä, sammakkoperspektiivistä tai samalta tasolta. Ensimmäinen kuva McCainista on otettu sammakkoperspektiivista eli kamera on alempana kuin kuvattava. Minkälaisen vaikutelman tällainen perspektiivi ehdokkaasta antaa? Clintonin ja Obaman kuvassa kamera on samalla tasolla heidän kanssaan? Onko vaikutelma erilainen? Entä mitä jos kamera olisikin lintuperspektiivissä? MInkälaisen kuva ehdokkaasta silloin syntyisi?
Mikä kolmesta kuvakulmasta antaa ehdokkaasta vahvimman, mikä heikoimman vaikutelman? (Oikeita vastauksia ei ole. Kyse on mielikuvista.)
- Jenni
Ei hämmästytä
1.2.2008
En ole yllättynyt siitä, että joukolla ei välttämättä löydy paras tulos. En kyllä ole tutustunut ko. teoriaan kovin paljon, mutta ihan kokemuksesta ja yleisellä elämäntuntemuksella voi ajatella, että joukolla saadaan kyllä keskiarvotuloksia, mutta ei voida päästä varsinaiseen viisauteen, oivaltavuudesta ja luovuudesta puhumattakaan. Tietenkin numeraalisina keskiarvoina päästään helposti likiarvoihin, joissa ollaan lähellä jotain jo tiedettyä totuusarvoa.
Itse vierastan joukkojen valta-ajatusta. Mikä on suunta, johon joukko menee? Onko se vain esim. helpoin suunta, se mihin kaikki muutkin menee, vaikka kukaan ei tiedä minne? Joukko ei pysty kyseenalaistamaan, se voi vain mennä mukana virrassa.
Joo, Sixten Korkman, jolla on kokemusta ja tietoa maamme ja maanosamme vallanpitäijistä, siteerasi juuri tällä viikolla osuvasti Axel Oxenstiernan sanoja "Voi poika jos tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan". Ehkä se ei toisaalta hiukkaakaan haittaa niitä, joille joukon viisaus riittää.
Joo ei hämmästytä
1.2.2008
Surowiecki kaiveli esiin todistusaineistoa näkemyksensä puolustukseksi. Kyseessä on näennäistiede, jossa keksitään muka jotain. Sitten mallille annetaan nimi ja etsitään sen tueksi jotain kirjallisuutta ja tehdään jokin epätieteellinen koe. Olisi helppoa löytää esimerkkejä siitä milloin joukon viisaus menee pieleen. Yhtä lailla Surowieckin omia esimerkejä voisi kyseenalaistaa.
Lisäksi tämäkin koe meni pieleen. Olisi esim mielenkiintoista tietää osaavatko miehet arvioida ikää paremmin kuin naiset. Miten ikä vaikuttaa? Entä sosiaalinen tausta? Voiko kukaan edes olla asiantuntija iän arvioinnin suhteen? Lisäksi koe pitäisi toistaa, koska nyt sattumalla on liian suuri merkitys. Eikä keskiarvojen vertaaminen riitä - missä on tietellinen analyysi, esim luottamisvälit mukaan. Tämä on sellaista iltalehtien viihdettä - harmotonta, mutta toivottavasti kukaan ei ota sitä tosissaan.
Entäs jos
1.2.2008
... halutaan välttää pahat arviovirheet? Eikös silloin ole hyödyllistä hakea useita toisistaan riippumattomia arviointeja? Saadaan arvo, joka ei kenties ole paras, mutta lähellä sitä. En tiedä missä asioissa tästä voisi olla hyötyä, mutta kenties niitäkin on.
Joukko -termi hämää
1.2.2008
Eikös Surowiezki korosta sitä, että joukon pitää koostua itsenäisistä yksilöistä. Kyse ei sillon ole kollektiivista jossain yhtenäisessä muodossa vaan pikemminkiin päinvastoin. MInusta idea tulee lähemmäs biodiversiteetin ajatusta. Sitä että on hyödyllistä että elämän muotoja on monenlaisia, jolloin muuttuvissakin tilanteissa on kelpoistavia ominaisuuksia. Tässä vain kyse on havaintojen, prosessointien tai näkökulmien moneudesta ihan niin kuin voisi ajatella olevan hyödyllistä, että ajatuksia ja ideoita on paitsi paljon niin mahdollisimman monenlaisia.
The Occasional Wisdom of Crowds
2.2.2008
Pointti on se, että joukko on joskus oikeassa. Surowiezki kertoo itse avaruussukkulasta, jolle kävi huonosti eli Columbia. Syynä oli NASA:n homogeeninen työryhmä ja vahva johtaja. Nyt Surowiezkin mallille on käymässä samoin - hän seisoo kärkenä ryhmälle, joka vannoo joukon viisauden nimiin. Soraääniä ei kuunnella ja hupsista joukon viisaus on enemmän kuin teoria - se on uskonto. Mitä sitten mallin luojalla on tarjottavana - joukko esimerkkejä siitä milloin joukon viisaus toimi. Liian helppoa sanoisi Popper, ideana pitäisi olla falsifiointi eikä verifiointi. Popper määritteli esim. astrologian, freudilaisuuden ja marxilaisuuden näennäistieteiksi, koska niitä ei voi todistaa vääriksi. Nythän tässä taas kerran todistettiin Surowiezkin malli vääräksi - mutta papisto kehittelee jo selityksiä tyyliin liian pieni ryhmä, reunaehdot eivät täyttyneet … joukko on kuin onkin lopulta oikeassa!
Tuosta ei nyt sitten pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että Surowiecki on väärässä. Hänhän itse sanoo, että vastarintaa tarvitaan - se pakottaa oikeassa olevat ajattelemaan vielä oikeammin. No hän itse ei ymmärrä olevansa väärässä - kirjan nimeksi sopisi The Occasional Wisdom of Crowds eikä mikään Wisdom of Crowds. Mutta sellainen otsikko ei olisi vetävä, vaikka se olisi kieltämättä lähempänä totuutta kuin harhaanjohtava otsikko ” Wisdom of Crowds”.
Herra S käyttää markkinoita esimerkkinä, mutta totta kait markkinat ovat aina oikeassa - siten talous toimii. Kuplatalous on sitten virhe jonka herra S taklaa pois - ei täytä S:n reunaehtoja. Ja jos joku käy osakkeilla kauppaa – tottakait hän on asiantuntija, kuka pässi hoitaa itse osakesalkkuaan tai antaa sen jonkun tomppelin hoidettavaksi? Eivät mitään maallikoita siis ja silti toimivat kuin sopulilauma.
Kirjassaan herra S omistaa myös muutaman sanan demokratialle. Demokratia on hieno systeemi, mutta kaikkien ei pitäisi sallia äänestää - he ovat yksinkertaisesti liian tyhmiä ja tietämättömiä. Herra S:n kolmas ehto ei täyty. Esim. USA:ssa ihmiset vaativat, että kehitysapua on leikattava. He kuvittelevat sen olevan 24 % BKT:stä vaikka se on alle 1 %. Demokratia toimisi näin ollen paremmin, jos äänioikeus pitäisi ansaita --- tai sit representatiivinen demokratia. Massan ei tarvitse olla eksperttejä, mutta heidän on oltava jyvällä asioista. Näyttää tosin siltä ettei herra S edes itse ole jyvällä joukon viisaudesta.
Surowiezki on sokea
2.2.2008
Ainahan on olemassa monia näkökulmia, ajatuksia ja ideoita. Haluamme kuitenkin olla oikeassa ja siksi torjumme suurimman osan ajatuksista tavalla tai toisella. Ei se ole edes mahdollista tässä keskustelussa eikä muutenkaan, koska esim Surowiezki on itse täysin sokea mallinsa puutteille.
"Kaiken teoria"
2.2.2008
Se ainakin tuli kumotuksi, ettei Surowiezkin hypoteesista ole "kaiken teoriaksi". Itse asiassa kaikissa "kaiken teorioissa" taitaa olla sama valuvika. Niiden avulla determinoidaan ilmiöitä, joita ne tuskin koskettavat.
Mutta entä jos kyseessä on "heikompi" teoria vai eliminoituuko sekin valvotuissa testitilanteissa kuten käy, kun yritetään ottaa meedioiden kautta yhteyttä tuonpuoleiseen. Testitilanteen epäonnistumisista voi näppärästi selvitä, jos asetetaan yhä tiukempia rajaehtoja koeasetelmalle. Vai onko tämän testin tulos puolionnistuminen? Jos joukon tulos on toistuvasti kärkituloksia, siihen voi luottaa jollain todennäköisyydellä. Tämä tietysti koskisi vain tilanteita, joissa on olemassa oikea vastaus mihin vastauksia voi verrata. Usein ei ole. Tulevaisuusasioissa ei juuri koskaan. Sen sijaan voi olla todennäköistä kuten voi olla toívottavaa tulevaisuutta.
Asetelmaa voi siis entisestään komplisoida valitsemalla aiheen tai ilmiön, jossa ei ole oikeita vastauksia. Sellaisia ovat enimmät tulevaisuuteen sijoittuvat sosiaaliset kysymykset ja valinnat. Silloin lähestytään politiikka-aspektia ja päätöksentekoa. Päätökset nojaavat modernissa maailmassa toisaalta asiantuntija- ja toisaalta demokratiainstituutioihin. Siinä tullaan myös delfoin kannalta ydinkysymyksiin.
Demokraattinen enemmistöpäätös on sukua joukon viisaudelle, tai pitäisi kai sanoa toisin päin. Asiantuntijapäätös on ahtaasti tulkittuna sen vastakohta. Toimivissa demokratioissa on kuitenkin kaksoiskytkös, jossa asiantuntijatyö sekä edeltää että varmistaa joukkojen päätöksenteon. Demokratia on edustuksellista ja päätöksenteko monitahoisesti asiantuntijavoimin valmisteltua.
Edelläkuvattu ratkaisu on syntynyt teollisen aikakauden kehityksen myötä. Surowiezkia voi varauksin pitää toisenlaisen sosiaalisen rakentumisen apostolina (kun nyt uskonnosta puhutaan), joka pyrkii kyseenalaistamaan ainakin joitakin asiantuntijuuden nykymuotoja. Eri asia on kuinka parustelutaa ja perspektiivistä se on. Asia on kuitenkin kiintosa ja ajankohtainen. Itse asiassa se sopisi erinomaisesti delfoilla työstettäväksi. Kiistakysymys on aito ja avoin, kunhan laajennetaan joukon viisautta laajempaan (mahdolliseen) uudelleenorganisoitumiseen.
Myöhemmin kevääällä lukiolaisten presidentivaaliprojektissa kokeillaan Risto Linturin kehittelemää demokratia- ja äänestyspeliä, joka toivottavasti avaa siihen liittyviä paradokseja. Enemmistöpäätös ei ole mitenkään tae sille, että syntyisi oikea ratkaisu tai annettaisiin oikea vastaus. Sama pätee asiantuntijapäätökseen. Sekin voi olla kapea ja habermasilaisittain hyvin intressisidottu.
Kummankin instituution ja päätöksenteon laatua voidaan parantaa. Yhdenlainen laatuteoria voisi olla se, että joukon ja asiatuntijuuden rajaa madalletaan tavalla, jossa asiantuntijuus nähdään laajasti jaettavana ja haltuunotettavana. Eikä raja vain alenneta, vaan annetaan rajojen liikkua ja elää ilmiöiden ja tarpeiden mukaan.
Kritiikkiä voidaan kohdistaa siihen että moderni asiantuntijuus on yli-institutionalisoitu. Professiot eivät varmista yhteiskunnallisia asemiaan heittäytymällä avoimiin keskusteluihin vaan puhumalla ylhäältä, tarjoamalla oikeita vastauksia ja reseptejä. Se vahvistaa riippuvuutta asiantuntijasta, ja sivutuotteena levittää avuttomuutta.
Näihin kysymyksiin otamme yhä useammin suhdetta, kun osallistumme erilaisiin vertaisverkostoihin ja menemällä lääkärille valmiin diagnoosin kanssa. Tai kun perustamme massaliikkeitä kuten Kemijärvellä. Vanha "totuus" on, että sosiaalinen rajähdysherkkyys lisääntyy, kun maailmanselitykset ja -ymmärrykset etääntyvät toisistaan. "Joukkojen viisaus" voi saada silloin aivan erilaisia muotoja kuin mitä Surowiezki kuvaa.
Popperin viisaat opetukset pitää muistaa tässäkin. Mitä edellä pohditaan, sopii vain yhteen Popperin kuvaamista kolmesta toisiaan leikkaavasta maailmasta.
Asianosaisuus
2.2.2008
Asiantuntijuuden rinnalla ja täydennykseksi voisi viljellä termiä asianosaisuus. Yhdysvaltain presidentinvaalit on siitä yhdenlainen esimerkki. Vastakkainasettely, mediahäly ja draamallisuus voidaan nähdä vieraannuttavina ja epäälyllisinä, mutta niiden kääntöpuoli on arjen "politisoituminen" ja osallisuuden laveneminen.
Ensin tarvitaan mielipide (kiinnittyminen johonkin mistä synnyttää mielipiteen) , jotta voisi syntyä perusteltu mielipide, mikä taas on edellytys sille, että voi kohdata toisenlaisen mielipiteen. Ilman sitä on suljettu monologiseen maailmaan.
Antiikissa tunnistettiin prosessiketju, jossa aluksi pitää synnyttää energisoiva tunne, useimmiten ristiriita, jotta saadaan aikaiseksi riittävästi energiaa lähteä käsittelemään asiaa. Tarvitaan "paarma", joka pistää Ihmiset liikkeelle.
Delfoissa ei välttämättä tarvita muuta temppua kuin sellaisen aiheen valitseminen, johon on sisäänladattuna ristiriita. Se on aito kiistakysymys, johon yhteiskunnan tai yhteisön on etsittävä vastaus.
Sivuraide
2.2.2008
Mielenkiintoista olisi keskustella asiantuntijoista, mutta se menee sivuun tästä aiheesta. Tosin tässä on nähtävissä ajattelua tyyliin, että asiantuntija on väärässä ja siksi myös joukko voi olla väärässä. Joukon viisaudesta ei ole teoriaksi, siksi huomiota kiinnitetään muualle. Keskustelu menee sivuraiteille - mieleen tulee Kaisa Varis. Malli pitää altistaa kritiikille ja kokeiluille - jos se ei kestä niin sen voisi jo heittää romukoppaan. Sinne samaan romukoppaan missä muutkin kaiken selittävät teoriat ovat.
Dumbness of Crowds
2.2.2008
Jos joukon viisaus kerta toimii niin miksi hitossa Sibelius sävelsi itse eikä antanut kansan säveltää. Miksi Akseli Akseli Gallen-Kallela valitsi aiheensa itse ja maalasi itse - taatusti parempaa jälkeä olisi tullut, jos kansa olisi päättänyt. Miksi ihmeessä Henning Mankell kirjoittaa kirjansa itse? Onko niin ettei joukon viisaus toimi taiteessa? Voiko se ylipäänsä toimia luovassa työssä. Näyttää siltä, ettei joukon viisaus toimi edes silloin kun ongelma typistetään helpoiksi valinnoiksi. Toisaalta taas on helppo mallin kannattajan paeta selityksen taakse "reunaehdot eivät toteudu luovassa työssä", "emme edes hakeneet oikeaa vastausta", "haimme vastausta joka olisi sinne päin". Mutta miksi sitten tarvitaan joukon viisautta, jos se täytä reunaehtoja eikä pysty tai edes pyri vastaamaan kysymyksiin. Vastaus on viihde: hauskaa viihdyttävää keskustelua, joka ei etsi totuutta eikä johda minnekään, mutta tutkija saa aineistoa ja ihmiset luulevat vaikuttavansa eli yhteenvetona "Dumbness of Crowds" hienommin sanottuna yhteisöllisyyttä.
Joukon viisaus/ joukkoviisaus
4.2.2008
Kommentit joukon viisaudesta ovat pohdituttavia. Onko todellakin niin, että joukko ajelehtii enemmän kuin on vuorovaikutuksessa keskenään ja pohtii ilmiöitä? Kysyn myöskin onko viihtymisestä tullut elämän päätarkoitus vai mitä ilmiötä yritämme ratkaista, kun kohtaamme ajattelemattomuuden?
Lähetä kommentti