20.2.2008

Der Tagesspiegel





















Media Saksassa

Täällä Hampurissa, Saksassa seurattiin ennen supertiistaita vielä todella innokkaasti ja tiiviisti vaaleja. Silloin puheenaiheena olivat lähes pelkästään Clinton ja Obama ja heidät oli jaettu ”vähemmistö ryhmiin”. Nyt meno on kuitenkin rauhoittunut, juuri tällä hetkellä lähes kokonaan lopahtanut sillä ensi viikonloppuna täällä pohjois Saksassa on omat puolue vaalinsa, joten media on kiinnittänyt kaiken huomionsa ”omiin” kandidaatteihinsa.

Mediassa pyörii nyt lähinnä vitsejä ja niin sanottuja parhaita paloja sekä välillä koosteita siitä mihin suuntaan ihmisten mieliala on muuttumassa. Eli tällä hetkellä se on kallistunut Obaman suuntaan. Minulla on asiakkaana eräs amerikkalainen tumma ihoinen nainen ja hän on todellinen Obama fani.

Tavallisilla saksalaisilla tuntuu kiinnotus olevan jo lopahtanut, eli kun kyselin heiltä vieläkö aihe kiinnostaa ja seuraavatko he vaalien kehitystä niin monien vastaus oli, että kun ei jaksa omatkaan vaalit kiinnostaa ja kun nämä vaalit kestävät niin kauan niin he jatkavat seuraamista loppu vuodesta uudestaan. Ennen supertiistaita monilla oli vielä oma mielipiteensä siitä ketä he kannattivat ja miksi.

Monista lehdistä saa myös lukea vitsejä Obamasta ja Clintonista. Esimerkiksi eräässä lehdessä oli vitsi jossa Clinton sanoo hävinneelle itkevälle kansanedustajalle, että hänen olisi pitänyt itkeä ennen äänestyksiä, jotta ei olisi hävinnyt.

Löysin tälläisen hauskan videon jossa muutamat Hollywood tähdet (mm. Scarlett Johansson) laulavat erään Obaman puheen. Tuovat sen mukana myös todella hyvää mainosta!

Embedded Video

Jatkan aiheesta kun Saksan media herää uuteen kiinnostukseen!

- BJ

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa siltä että Obama johtaa musavideosarjaa kaikilla mantereilla 3.0 ! Aika tarttuvaa: yes we can!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko lukenut Kain raportin Venäjän medioista. Kuulostaa aika samanlaiselta. Samaa rataa kulkee uutisointi Suomessakin. Helsingin Sanomissa Obama esitetään suosikkina. Espanjalaisessa El Pais -lehdessä todettiin, että Obama on ainoa ehdokas, joka voi viedä amerikkalaisen politiikan uudelle tasolle eli identiteettipolitiikan ulkopuolelle. Jos Obama voittaa, enää presidenttivaaleja ei voi käydä pelkästään sen avulla, että edustaa jotakin sorrettua "vähemistöä" Itse en oikein ymmärtänyt, miksi sama juttu ei käänteisesti koskisi Clintoniakin.

Anonyymi kirjoitti...

o:n ja c:n tasainen kamppailu johtanee puoluekokous-superien käsiin jäävään ratkaisuun. tällöin aletaan kiivaasti pohtia, kummalla on tosiasiallisesti paremmat mahdollisuudet mc:tä vastaan. ja niin kuin o:n soisin läpäisevän demojen seulan, uskon että mc:n näennäisliberaalia linjaa vastaan voi taistella uskottavasti vain c. o:lle ei riitä tiukassa paikassa valkoisten demojen sympatiat. koska ero demojen ja rebujen välillä tulee olemaan minimaalinen, on strategisella valinnalla suuri merkitys. supistetulla logiikalla: valkoiset vapaamieliset ratkaisevat vaalin. värilliset äänestävät joka tapauksessa demoja ja vanhoilliset rebuja.

Anonyymi kirjoitti...

Olet varmasti oikeassa sen suhteen, että valitsijamiesten äänet menevät c:lle. Mutta en kyllä aivan osta tuota väittämää, että c olisi parempi m.c:tä vastaan. Ainakin media haluaa nyt antaa kuvan, että mc ja c ovat liian samanlaisia ja monet Obaman kannattajat menevätkin itse asiassa mc:n taakse varsinaisissa vaaleissa, jos c valitaan, koska jo tässä vaiheessa voi sanoa, että c:n ja o:n välit eivät ainakaan parane.