24.1.2008

Michael Dale Huckabee






Michael Dale ”Mike” Huckabee on 52-vuotias republikaani, joka on kotoisin Hopen kaupungista yhdessä Bill Clintonin kanssa. Hän on toiminut aikaisemmin mm. Arkansasin osavaltion kuvernöörinä vuosina 1996-2007 ja baptistipappina. Huckabeen perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta. Lisäksi hän soittaa Capitol Offense nimisessä rockbändissään. Vaikka Huckabeen kampanja onkin ollut taloudellisilta resursseiltaan kaikkein vaatimattomin. On hän kuitenkin onnistunut köyhän miehen kampanjassaan toistaiseksi erinomaisesti. Suurimpana apuna tässä ovat olleet ”saarnamiehen” asenne ja poliittinen ideologia, joka on vedonnut erityisesti republikaanien sisällä olevaan hajanaiseen evankeliskristittyjen ja muiden äärikonservatiivien ryhmään.

Huckabeen vaalikampanjan keskeiset teemat ovatkin uskonnollisuus ja konservatismi. Hän vastustaa ankarasti oikeutta aborttiin, kantasolututkimuksen sallimista, sekä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Hän ei myöskään hyväksy evoluutioteoriaa vaan kannattaa raamatun mukaista luomisoppia.

Lisäksi Huckabee haluaisi ottaa nykyistä kovemmat otteet käyttöön laittomien maahanmuuttajien vastaisessa taistelussa. Tehostamalla ja lisäämällä mm. rajavalvontaa. Muiden ehdokkaiden tavoin, myös hän lupaa uudistaa terveydenhuoltojärjestelmää. Talouden ongelmien nouseminen tärkeimmäksi vaaliteemaksi on kuitenkin myrkkyä Huckabeelle, koska hänen vero- ja talouspolitiikkansa on pääehdokkaista eniten kysymyksiä herättävä. Sen kulmakivi on nykyisen verojärjestelmän täydellinen uudistaminen. Lakkauttamalla mm. tulovero ja korvaamalla se ”FairTax” tasaverolla.

Ehdotus tuskin tulee vakuuttamaan äänestäjiä nykyisessä taloustilanteessa jossa USA:n talous on jo käytännössä ajautunut taantumaan. Hurmoshenkistä saarnamiestä muistuttavan Huckabeen toinen merkittävä ongelma on hänen ulkopoliittisen kokemuksen ja ymmärryksen lähes täydellinen puuttuminen. Kampanjoinnin laajentuessa entistä valtakunnallisemmaksi myös pieni vaalikassa alkanee aiheuttaa ongelmia, koska amerikkalaisten vaalivankkureiden tärkein polttoaine on raha.


Linkit

Ehdokkaan vaalisivut http://www.mikehuckabee.com/

Saarnamiehen oma Youtube-kanava http://www.youtube.com/profile?user=explorehuckabee

Ruohonjuuritason tukitoimintaa http://hucksarmy.com/


- JM

Ei kommentteja: