25.1.2008

John Sidney McCain III







John Sidney McCain syntyi elokuun 29. vuonna 1936, Coco Solossa, Panaman kanava alueella. Uskonnoltaan McCain on baptisti. Sekä hänen isänsä ja isoisänsä olivat ansioituneita Yhdysvaltojen laivaston amiraaleja. McCainin kymmenen ensimmäisen ikävuoden ajan perhe muutti tiuhaan tahtiin isän työn perässä, ja tutuksi tulivat useat USA:n Tyynen meren laivastoasemat. Nuori McCain otti osaai aina kulloinkin tarjolla olevaan laivaston peruskouluun. Toisen maailmansodan loputtua perhe asettui aloilleen Pohjois-Virginiaan.

John McCainin isä ja isoisä olivat amiraaleja, ja vuonna 1954 myös hän meni isänsä jalanjäljissä Yhdysvaltojen laivastoakatemiaan ja valmistui sieltä neljän vuoden kuluttua. Vietnamin sodassa hän lensi A-4 Skyhawkia lentotukialuksilta. Hänen koneensa räjähti USS Forrestalilla 29. heinäkuuta 1967 siihen osuneesta raketista, mutta McCain pelastui onnettomuudessa, jossa 134 ihmistä sai surmansa. 26. lokakuuta 1967 McCainin Skyhawk ammuttiin alas, ja hän vietti viisi ja puoli vuotta sotavankina "Hanoin Hiltonissa." McCain vapautettiin 1973, ja hän palveli laivastossa vuoteen 1981 asti, jolloin jäi eläkkeelle kapteenina. McCain palkittiin lukuisin ansiomerkein.

John McCain on ollut naimissa kahdesti. Ensimmäisen liittonsa, naituaan Carol Sheppin vuonna 1965, yhteydessä hän adoptoi vaimonsa kaksi lasta ja he saivat vielä yhdessä yhden lapsen lisää. Toisessa liitossaan, jolloin hän nai nykyisen vaimonsa Cindy Hensleyn vuonna 1980, hän sai myös yhden biologisen lapsen vaimonsa kanssa, jonka lisäksi he adoptoivat lapsen Bangladeshista. McCain pääsi kongressiin vuonna 1982, ja senaattiin 1986. Vuonna 1997 TIME-lehti valitsi McCain 25 vaikutusvaltaisimman amerikkalaisen joukkoon.

Hän on Arizonan senaattori vuodesta 1987, ja voitti uudelleenvalinnan vuosina 1992, 1998 ja 2004. Hän pyrki republikaanien presidenttiehdokasehdokkaaksi vuoden 2000 vaaleissa, mutta hävisi Texasin kuvernöörille George W. Bushille. Hän on asettunut uudelleen ehdolle vuoden 2008 presidentinvaaleihin.

Vuonna 2000 McCain pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi, muttei pärjännyt Bushille. Vuonna 2004 hän tuki Bushin jatkoa, ja ylisti tämän reaktiota terrorismihyökkäyksiin vuonna 2001. McCainia pidetään kuitenkin maltillisempana konservatiivina Bushiin verrattuna. McCain on poikennut puolueensa linjasta useaan kertaan, ja tämä on jopa johtanut siihen, että hänen on syytetty olevan rebublikaani vain näön vuoksi.

Senaattiin McCain pääsi vuonna 1982, kun Arizonan pitkäaikainen kongressimies John Jacob Rhodes jäi eläkkeelle. Senaattiin hän oli ehdolla 1986 Barry Goldwaterin jäätyä eläkkeelle ja valittiin hänen seuraajakseen. Vuonna 1997 TIME-lehti valitsi McCainin 25 vaikutusvaltaisimman amerikkalaisen joukkoon.

Vuoden 2000 presidentinvaalien esivaaleissa McCain voitti tärkeän ensimmäisen esivaalin New Hampshiressa, mutta hävisi Etelä-Carolinan Bushille ja yhdeksät esivaalit 13:sta "supertorstaina" maaliskuun alussa. Vuonna 2004 hän tuki Bushin jatkoa ja ylisti tämän reaktiota terroristihyökkäyksiin vuonna 2001, vaikka McCainiä pidetäänkin maltillisempana konservatiivina kuin Bushia. Tällä hetkellä McCain johtaa yhdessä demokraattien Hillary Clintonin kanssa koko USA:n kattavia kyselyitä. (Lähteenä myös: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801247145355_ul.shtml )

McCainia on joskus kutsuttu "yksinäiseksi sudeksi", koska on hän poikennut puolueensa linjasta. Joidenkin konservatiivien mielestä McCain on sosiaalisesti maltillinen ja taloudellisesti konservatiivi, mikä vuonna 2000 johti hyökkäyksiin liiasta liberaalisuudesta ja nimittelyiksi republikaaniksi vain näön vuoksi ("Republican In Name Only"). Hän kannatti verohelpotuksia pienituloisille ja vastusti suurituloisten verohelpotuksia 2001 ja perintöveron poistoa 2003.

Hän vastusti uuden lentotukialuksen rakentamista ja ehdotti rahojen käyttöä ruokakupongeille elävien sotilaiden perheiden auttamiseen. McCain tuki Irakin sotaa 2003, mutta kehotti "huomattaviin toimintatavan muutoksiin" vaikkakin "pysymään kurssissa." Entisenä sotavankina hän esitteli vuonna 2005 McCain Detainee Amendmentin, joka kielsi julman, epäinhimillisen ja alentavan kohtelun kaikkien puolustusministeriön ja CIA:n pitämien vankien kuulustelussa. Senaatti tuki esitystä äänin 90–9.[1] Allekirjoittaessaan lain presidentti Bush kuitenkin lisäsi lakiin presidentille lisäyksen oikeuttaa kidutus terrori-iskujen estämiseksi.[2]

McCain vastustaa myös abortteja, paitsi äärimmäisissä tapauksissa. Hänen ja senaattori Kennedyn lakiesitys laittomien maahanmuuttajien ongelmaan armahduksen ja vierastyöläisten lukumäärän kasvattamisen myötä oli laajassa keskustelussa vuoden 2006 alussa.

McCainin poliittisia tekojaja kantoja:

-kannattanut pienituloisten verohelpotuksia, kun taas vastustanut suurituloisten verohelpotuksia ja perintöveron poistoa.
-vastustanut lentotukialuksen rakentamista, ja ehdottanut sen sijaan rahojen käyttämistä sotilaiden perheiden auttamiseen, jotka elävät ruokakupongeilla.
-tukenut Irakin sotaa, vaikkakin kehottanut ”huomattaviin toimintatavan muutoksiin”.
-tehnyt lakiesityksen, joka kielsi julman, epäinhimillisen ja alentavan kohtelun kaikkiin puolustusministeriön ja CIA:n pitämien vankien kuulusteluissa. Laki tulikin voimaan, vaikkakin presidentti Bushin lisäyksellä; kidutus oli presidentin luvalla oikeutettua terrori-iskujen estämiseksi.
-tukenut ”älykkään suunnittelun” opetusta kouluissa ja tukee kantasolututkimuksen laillistamista.
-vastustaa abortteja äärimmäisiä tapauksia lukuunottamatta. Tällä hetkellä McCain johtaa yhdessä demokraattien Hillary Clintonin kanssa koko USA:n kattavia kyselyitä.
Linkit:

Wikipedia suomi: http://fi.wikipedia.org/wiki/John_McCain

Explorer http://www.exploremccain.com/

Senaatin sivut.http://mccain.senate.gov/public/

Wikipedia in english: http://en.wikipedia.org/wiki/John_McCain

Kotisivu: http://www.johnmccain.com/About/


- MW & AP

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sopiiko McCain Presidentiksi?

25.1.2008

Sopiiko John Presidentiksi, sillä hänen taustansa vaikuttaa aika paljon mitä hän silloin rahalla tekisi jos hänet valittaisiin presidentiksi. Hän kyllä saisi äänensä perheiltä jolla mies on sodassa ja kaikilta muilta ketkä kannattavat sotaa. Minusta hän ei sovi presidentiksi, sillä hän kannattaa liikaa sotaa, mikä tulee jo suvussa, ja hän vaikuttaa paljon Bushin laiselta presidentiltä mikä minusta ei sopinut Yhdysvalloille.

Anonyymi kirjoitti...

Bushin työn jatkaja

25.1.2008

Mikäli McCain äänestetään presidentiksi, tulee hän todennäköisesti jatkamaan Bushin työtä terrorisminvastaisessa sodassa.

Anonyymi kirjoitti...

Elämänkokemusta

25.1.2008

Hänellä on vahva sotilaallinen tausta, ja paljon elämänkokemusta. Hän on elänyt monella tapaa, ja esimerkiksi sotavankina vietetyt vuodet ovat varmasti jättäneet jälkensä. Hänellä olisi siis elämänkokemuksensa vuoksi varmasti erilaistakin näkemystä asioihin, kuin muilla ehdokkailla.
Hänen sotilaallinen taustansa on kuitenkin myös häntä vastaan, sillä moni äänestäjä on varmasti jo kyllästynyt sotiin. Bushin kannattajat saattavat kuitenkin kääntyä nyt McCainin puoleen saman tyyppisen linjan vuoksi, vaikka McCain onkin paljon Bushia maltillisempi.

Anonyymi kirjoitti...

Sotilas

25.1.2008

Tämä tyyppi taitaa tietää paljon sodasta ja siihen se sitten jääkin. Myös ehdokkaan korkea ikä vaikuttaa varmasti äänestäjiin.

Anonyymi kirjoitti...

Sotasankari

29.1.2008

Samaa mieltä kuin eka kirjoittaja.
Tulisi vaan sotia lisää jos tämä tyyppi valittaisiin.