24.1.2008

Hillary Rodham Clinton






Hillary Diane Rodham Clinton syntyi 26.10 Chigagossa keskiluokkaiseen perheeseen muuttaen sieltä Park Ridgen esikaupunkiin Illinoisiin, viettäen siellä normaalin lapsuuden. Hän opiskeli Wellesley Collegessa pääaineenaan valtiotiede. Sieltä hän jatkoi opiskelemaan lakia Yalen yliopistoon jossa myös tapasi tulevan miehensä Bill Clintonin.

Hillary teki kesätöitä senaattori Walter Mondalen komiteassa siirtotyöläisten ongelmista ja kampanjoi 1972 demokraattien presidenttiehdokas George McGovernin puolesta. Hän sai oikeustieteen tohtorin arvon 1973. Valmistuttuaan hän työskenteli asianajajana ja Carnegie Council on Childrenin konsulttina. Vuonna 1974 hän muutti miehensä kanssa Arkansasiin.

Hillary Clinton oli Arkansasin koulutuksen tasoa valvojan komitean johdossa 1982–1992, maaseudun terveyskomiteassa 1979--. Hän ole perustamassa Arkansas Advocates for Children and Familiesia 1977 ja oli lastensairaalan lakiasioiden johtokunnassa. Hän oli myös useiden yritysten johtokunnissa kuten TCBY:n 1985–1992, Wal-Martin 1986–1992 ja Lafargen 1990–1992.

Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen Hillarystä tuli 1992 Bill Clintonin astuttua presidentin virkaan. Hän toimi aktiivisesti terveydenhuolto-ohjelmien suunnittelussa ja hänet nimitettiin johtamaan terveydenhuolto uudistusta. Yleinen terveydenhuolto-ohjelma jouduttiin hylkäämään, mutta Clinton sai kuitenkin läpi valtion tukeman terveydenhuollon köyhille lapsille jotka ovat liian köyhiä saadakseen yksityisen vakuutuksen, mutta eivät myöskään saa köyhien medicaidia.

Hillary Clinton valittiin New Yorkin senaattoriksi 3.1.2001 saadessaan vaaleissa 55% äänistä republikaani Rick Lazionia vastaan. Hän ajoi toimia Afganistania vastaan ja vastusti Bushin esittelemiä veroleikkauksia. Uudelle kaudelle senaattiin hänet valittiin 2006. Tammikuussa 2007 hän ilmoitti pyrkivänsä demokraattien ehdokkaaksi vuoden 2008 presidentin vaaleihin.

Linkkejä
Kotisivu http://www.hillaryclinton.com/
Taistelu Obamaa vastaan http://www.msnbc.msn.com/id/16123860/
MySpace http://www.myspace.com/hillaryclinton

- EL

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taistelu Obamaa vastaan

22.1.2008

Juuri tällä hetkellä Hillarylla ei ole kuin yksi "vihollinen", eikö niin? Ja se on saman puolueen pahin kilpailija eli Obama. Niin se vain on, vaikka lopullinen vihollinen on republikaanipuolueen ehdokas. Olisi kiva tietää tarkemmin, millä aseilla sitä matsia käydään? Tuosta uutisjutusta pääsee jo vähän jyvälle. Billkin on vedetty mukaan taistoon!

Anonyymi kirjoitti...

Kahden toiseuden taistelu

22.1.2008

Toiseus on feminismin, postkolonialistisen ja homo- ja lesboliikkeen viljelemä sana, joka tarkoittaa sitä, että ei ole ensimmäinen eli valkoihoinen, keskiluokkainen mies. Sekä Obama että Hillary käyvät omaa vaalitaisteluaan oman toiseutensa eli naiseuden ja tummaihoisuuden avulla. Mitä tämä mielestänne kertoo vaaleista? Unohtuvatko "todelliset" asiat tällaisen identiteettipolitiikan alle vai onko identiteettipolitiikka "oikea asia." Kuka esimerkiksi tietää, mitä mieltä Obama ja Hillary ovat vaikkapa ilmastokysymyksistä? Ovatko ehdokkaat itse vai onko media rakentanut vahvan vastakkainasettelun nuori-vanha, mies-nainen?

Anonyymi kirjoitti...

Nainen väärällä miehellä

24.1.2008

USAssa on varmasti tilausta naiselle presidentiksi, toiseus ei ole mikään poliittinen teema eikä oikein enää istu presidenttitaistoon, kyseessä on kuitenkin enemmistö (naiset).
Hillaryn ongelma on miehensä Bill. Bill Clintonin hyvät ansiot jäivät paljon Lewinsky-seksiskandaalin varjoon ja konservatiiviset amerikkalaiset eivät halua Billiä uudestaan valkoiseen taloon, vaikka Hillary ei niin paha paikka olisikaan. Hillaryn täydellisyys ärsyttää joitakin paljon. Mm. tällaisten tunnetilojen hoitamisesta on vaalikamppailussa pitkälti kyse, siinä mielessä "todelliset kysymykset" ovat aina toissijaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Hillarylla hyvät mahikset presidentiksi

25.1.2008

Hillary Clintonilla on hyvät mahdollisuudet nousta presidentiksi, sillä näissä vaaleissa etsitään jotain uutta kuten musta ihoista miestä tai kuten Hillarya eli naista. Tämän takia Hillarylla on hyvät mahdollisuudet.

Anonyymi kirjoitti...

Nainen presidentiksi?
25.1.2008

Hillary tulee varmasti keräämään paljon naisten ääniä. Hän ei olisi kyllä päässyt julkisuuteen ja politiikkaan ilman miehensä Bill Clintonin apua. Mutta siinä ei ole mitään pahaa jos hän vain pärjää siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdokkaasta yleisesti

25.1.2008

Hillary tuntuu ns. turvalliselta ehdokkaalta. Hänestä saamani kuva vaikuttaa hyveelliseltä. Olisi hienoa jos Yhdysvaltoihinkin saataisiin naispresidentti, mutta olisi sääli jos virkaan pääsisi nainen sukupuolensa ansiosta. Hillary on kuitenkin varteen otettava ehdokas jo ihan omien ansioidensa vuoksi, joten hänellä on varmasti hyvät mahdollisuudet. Olen myös saanut kuvan, että Hillaryllä on vahva kansan suosio takanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaalikamppailussa käydään tiukilla

25.1.2008

Kyllä, vaalikamppailussa ei keinoja välttämättä kaihdeta. Lehdistö hykertelee varmasti, kuinka paljon loskaa se voi kaivaa Hillary Clintonista, mutta varmasti myös muutkin ehdokkaat saavat siitä osansa.
Hillaryn ollessa varteenotettava vaihtoehto ensimmäiseksi naispresidentiksi, voivat amerikkalaiset olla kahta mieltä siitä, miten nainen johtaisi valtionpäämiehen virkaa.

Anonyymi kirjoitti...

rotu vai sukupuoli

25.1.2008

Kuten edellä mainittu, Hillary ja Obama eivät niinkään tule siitä mitä mieltä he ovat vaan ketä he ovat. Hillary kuitenkin todennäköisesti menee jatkoon sillä värilliset eivät ole täysin homogeenin ryhmä USAssa. Marraskuussa sitten nähdään ovatko amerikkalaiset todella valmiita muutokseen. Toisaalta demokraatit pitivät Giuliania pahimpana vastustajanaan ja hänen todennäköinen tippuminen tuo enemmän vastakkaisia mielipiteitä esille loppumetreillä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikea nainen

29.1.2008

Hillary sopii hyvin valkoiseen taloon, sillä hän tulisi saaman palljon hyvää aikaiseksi Usan kansan hyväksi.