12.2.2008

USA presidentin vaalit Venäjän mediassa

Venäjän television pääkanavat kertovat uutislähetyksissään hyvin objektiivisesti esivaalien tilanteen. Erikoisohjelmia vaaleista en ole nähnyt.

John McCain on ennustettu melkein varmaksi republikaanien voittajaksi. Demokraateista puhutaan enemmän, varmaankin ehdokkaiden ”erikoisuudesta” johtuen.

Pari viikkoa sitten Hillary Clinton oli kaikkien, vähääkin uutisia seuraavien huulilla, Barack Obama ei niinkään. Juuri ennen supertiistaita kuitenkin asetelma oli hieman muuttunut. Uutisointi on joka tapauksessa maltillista. Ehkä demokraatit saavat hieman enemmän sympatiaa kun republikaanit. Tärkeänä uutisissa on pidetty Irakin sotaa koskevia ehdokkaiden mielipiteitä.

Tornadotuhojen jälkeen kuulin uutisissa sanotun, että amerikkalaisia ei enää kiinnosta vaalit kun oli niin paljon tuhoa. Esittäessäni pienen vastalauseen asiasta, henkilö kuka asiasta minulle kertoi sanoi ” no Venäjällä esitetään uutiset eri tavalla kuin Amerikassa”.

Tein pienimuotoisen gallupin supertiistain jälkeen. Vastaajia 43, baarihenkilökuntaa, kassoja, siivoojia, ravintola esimiehiä:

Hillary Clinton: 17 ääntä, 40 %

Barrack Obama: 3 ääntä, 7 %

John Edwards: 0 ääntä, 0 %

John McCain: 5 ääntä, 12 %

Michael Huckabee: 1 ääni, 2 %

Mitt Romney: 1 ääni, 2 %

en tiedä: 16, 37 %

Tämä piengallup näyttää, että Clinton on nimenä tuttu, ja muuten vaalit ei suuremmiten ihmisiä kiinnosta Venäjällä.

Venäjällä on omat presidentinvaalit 2.3.2008. Ehdokkaat kerrottiin 29.1.2008, siis kaikki ,muut paitsi Medved (Putinin ehdokas). Medvedillä oli, jo ennen kuin muut ehdokkaat oli virallisesti tiedossa, 80 % kannatus. Vaalimainoksia ei mediassa paljoakaan näy. Kuulin, että vaalikeskustelu pidetään, mutta Medjev ei siihen osallistu.

Venäjällä galup tarkoittaa muuta kun lännessä. Jo pari vuotta sitten tiedettiin että Putin ei jatka, koska laki ei sitä salli ja hän hyvissä ajoissa, ennen muitten ehdokkaitten nimien julkaisua, oli kuitenkin päättänyt jotta Medvedistä tulee presidentti. Vaalit pidetään ja lopputulos jo varma.

Linkit

http://www.1tv.ru/owa/win/ort6_main.main?p_news_title_id=116254&p_news_razdel_id=9&p_pagenum=2

http://www.1tv.ru/owa/win/ort6_main.main?p_search=%EF%F0%E0%E9%EC%E5%F0%E8%E7

http://www.vesti.ru/search.html?q=%EF%F0%E0%E9%EC%E5%F0%E8%E7&x=13&y=9

- KT


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaalit Venäjällä!

12.2.2008

Kiinnostava kysely. H. Clinton olisi varmasti onnellinen, jos yksi baari venäjällä saisi valita Yhdysvaltojen presidentin.

Jouduin turvautumaan linkeissä omaan venäjälähteeseeni eli venäläiseen ystävääni, joka myös vahvisti omalta osaltaan kyselysi tuloksen. Joskin hän sanoi, että aivan kuten muuallakin Obama alkaa pikku hiljaa viedä ennakkosuosikin aseman Clintonilta Venäläisessä uutisoinnissa.

Ystäväni kertoi myös, että uutiset ovat yleensä peräisin uutistoimistoista eli omia kirjeenvaihtajia ei joko ole tai niitä ei käytetä. Mielenkiintoista jos vertaa amerikkalaisten lehtien Venäjän vaalien uutisointiin, jossa lähes kaikki uutiset ovat peräisin kirjeenvaihtajilta.
Amerikkalaisissa lehdissä (niin kuin myös suomalaisissa) pohditaan paljon Venäjän vaalien oikeudellisuutta ja Putinin vaikutusta. Ilmeisesti Venäjällä esimerkiksi Bill Clintonin vaikutusta vaaleille ei uutisissa pohdita. Ystäväni kertoi törmänneensä muutamaan vaalirahoitusta pohtivaan uutisointiin, mutta muuten uutisointi on hänen sanojensa mukaan (hitsi kun ei itse osaa venäjää ja tarkistaa asiaa) objektiivista kuten sanoit. Laittaa kyllä miettimään kahden suurvaltion valtasuhteita.

Anonyymi kirjoitti...

vaalit Venäjällä

13.2.2008

Eilen televisiossa venäläinen asiantuntija arvioi USA vaaleja. Hänen mukaansa Venäjälle parempi vaihtoehto olisi Obama myös Clinton, joka tapauksessa demokraatti. Demokraatti takaisi USAn ja Venäjän suhteiden paranemisen. Republikaanin taas huonontaisi suhteita. Näin venäläinen kommentaattori.
ohessa pari linkkiä englanninkielisestä PRAVDASTA

samasta lehdestä löytyy myös blogeja, toiset uskomattomia

http://english.pravda.ru/world/americas/06-02-2008/103905-barack_obama-0

http://english.pravda.ru/world/americas/06-02-2008/103901-hillary_clinton-0

- Kai

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen linkki. Aikamoista journalismia, jos se nyt sitä on.