14.2.2008

Tapahtuuko vielä yksi käänne?




















Helsingin Sanomien nettilehdessä kaikkien alojen asiantuntijaraadin mukaan käännettä ei tapahdu! Suomalaisten selvä suosikki on Obama. Sopivaan nosteeseen pääsee vähemmänkin tuttu, jos häneen voi heijastella omia toiveitaan. Kommenteista päätellen kyse oli yhtä paljon toiveesta kuin todennäköisyydestä. Mutta jenkeissä ajatellaan? Siellä riittää spekulaatioita joka suuntaan. Katsotaan yksi mahdollinen polku.

Muutama päivä sitten kerrottiin, että Clinton kävi tapaamassa Edwardsia. Samoin huhuttiin, että seuraavaksi on Obaman vuoro. Tvallisesti luotettavat tahot kertoivat kuitenkin, ettei jälkimmäinen tapaaminen koskaan toteutunut.

A.B.C. News tiesi tänään ykkösjuttunaan kertoa, että Edwards harkitsee vakavasti tuen antamista Hillary Clintonille. Useat asiantuntijat kuvaavat valintaa ristiriitaiseksi. Pitää valita sydämen ja järjen välillä. Sydän puhuisi Obaman ja muutossanoman puolesta, mutta järki Clintonin, jonka luonteen ja päättäväisyyden Edwards tuntee läpikotaisin. Mahdotonta ei ole, että EDdwards jää ex-varapresidentti Al Goren tavoin seuraamaan taistoa katsomosta.

A.B.C. News joka tapauksessa veikkaa Edwardsin kallistuvan Clintonin kannalle. Se totisesti onkin kampanjalle tarpeen. Isojen osavaltioiden Texasin ja Ohion esivaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Maaliskuun 4. päivä on eräänlainen minisupertiistai, jolloin esimerkiksi demokraatit valitsevat yli 10 % puoluekokousedustajistaan. Sitä ennen ensi tiistaina on Wisconsinin esivaalit, joissa yleisesti arvioidaan Obaman ja McCainin nosteen jatkuvan. Käänne tapahtuu, jos on tapahtuakseen 4.3. vaaleissa. Siihen Clinton luultavasti tarvitsisi Edwardsin vetoapua. Huckabeen taitaa hukka periä, vaikka itse vanha kehno rientäisi joukkoineen apuun?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt huhutaan, että Obama olisi sittenkin eilen sunnuntaian käynyt salaisesti tapaamassa Edwardsia. Perintöääänet kiinnostavat. Lähde on Polito http://www.politico.com/news/stories/0208/8562.html .