16.3.2008
Mitään ei jätetä huomiotta
New York Timesin mukaan Hillary suuntaa Indianaan torstaina. Jos hän onnistuu saamaan ison osan Indianan 72 delegaatista puolelleen, se on yhtä hyvä kuin se arvioitu siivu 142 delegaatista Pennsylvaniasta, josta kaikki nyt saavat ainakin jotain.
-Kloonisetä-
Loppu on yhtä jännitystä, siis kilpailu sen kun kiihtyy
”Obama voitti myös lauantaina Wyomingissa ja johti keskiviikkona CNN-kanavan laskelman mukaan valitsijamiesäänin 1 611–1 480, kun voittoon tarvitaan 2 025. Lukemaan ei enää pääse esivaaleilla, joten asian ratkaisevat tavalla tai toisella puolueen merkkihenkilöt.”
Nyt puolueen merkkihenkilöillä onkin kova pähkinä purtavaksi. Clintonin voittaessa Texasissa ja Ohiossa viimeviikolla, on hän vahvempi vastaehdokas republikaanien John McCainille.
Obama taas toisaalta johtaa Clintonia valitsijamiehissä.
Kummankaan rintaman loanheitto ei siitä kyllä näytä olevan vähentynyt. Clintonia tukeva Geraldine Ferraro sanoi Obaman päässeen näin pitkälle vaaleissa vain siksi, että hän on musta mies. Obaman kampanja syytti Ferraroa rasismista, mistä tuohtuneena tämä myös syytti Obamaa rotukortin vetämisestä aina esiin, kun Obama jostakin tuohtuu. Clinton vetäytyi irti Ferraron puheista.
Viime viikolla Obaman neuvonantaja joutui sanoutumaan irti kutsuessaan Clintonia Hhirviöksi.
Kaiken lisäksi New York Times kertoo, että Floridan mitätöity äänestys uusittaisiin kesäkuussa postiäänestyksellä. Demokraattinen puoluehan otti Floridalta ja Michiganilta valitsijamiehet liiaksi aikaistettujen esivaalien takia.
Meneekö tämä teistäkin sekavammaksi?
9.3.2008
Obama kylvetti Clintonin Wyomingissa 7-4
Barack Obama voitti Wyomingin caucasin (vaalikokous) prosentein 61-38. Valitsijamiehissä laskien tulos on 7-4, koska ison mutta harvaanasutun lännenmaan asukasmäärä on vain reilut puoli miljoonaa. Vuoristoisen ja preeriaisen osavaltion pääkaupunki Cheyenne kertoo intiaanihistoriasta.Lähteet - Osavaltion hallintosivut
- Wikipedia
4.3.2008
"Hillarylla on yksitoista tuntia aikaa tehdä vaalityötä"
Houston Chroniclen viime hetken gallup kertoo, ettei Obaman vaalimeno pelkkää riemumarssia ole. Texasissa hän kyllä johtaa, mutta mistähän johtuu pieni notkahdus pari viikkoa sitten? Kampanjat jatkuvat negatiivisina. Demokraattiehdokkaat nokkivat nyt toisiaan Afganistaninin kysymyksellä ja turvallisuudella.Texas - Democrats | 2-29/3-2 | 2-28/3-1 | 2-27/29 | 2-26/28 |
| Clinton | 44% | 43% | 43% | 42% |
| Obama | 47% | 47% | 45% | 48% |
| Gravel | 2% | 1% | <1% | <1% |
| Someone else | 1% | 2% | 3% | 3% |
| Not sure | 6% | 7% | 8% | 7% |
Ohiossa Hillary on edelleen vahvoilla. Osavaltiossa on ongelmia teollisten työpaikkojen kanssa ja Clintoniin uskotaan enemmän niiden pelastajana. Clinton ei näytä merkkiäkään luovuttamisesta. New York Times raportoi ruohonjuuritason vaalityöstä, jossa Hillaryn veteraanit haastavat Barackin untuvikot.
| Ohio - Democrats | 2-29/3-2 | 2-28/3-1 | 2-27/29 | 2-26/28 |
| Clinton | 45% | 47% | 45% | 44% |
| Obama | 47% | 46% | 45% | 42% |
| Gravel | 1% | 1% | 1% | 1% |
| Someone else | 2% | 1% | 3% | 5% |
| Not sure | 6% | 5% | 6% | 9% |
Republikaanien tilanne on niin selvä, ettei sille riitä paljon mielenkiintoa. Huckabee jaksaa kuitenkin taistella, ei varmaankaan enää voitosta, mutta asemista.
3.3.2008
Colorado jatkaa perinteitään
Osavaltio on aina ollut vahva republikaanien kannattaja. Ainoastaan kahdesti osavaltion enemmistö kannatti demokraatteja presidenttipelissä. Toinen tapahtui vuonna 1964 ja toinen kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin 1992. Yllättävää, sillä demokraateilla on useimmiten ollut vahva kannatus suuressa asutuskeskuksessa, Denverissä. Toisaalta republikaanit ovat yleensä hallinneet muuta osaa Coloradosta,
Ei ole mikään ihme, että Denverissä on demokraattimyönteistä, sillä siellä majailee koko Coloradon espanjasukuiset asukkaat ja latinot, joita on neljänneksi isoin keskittymä kaikista 50 osavaltiosta. Coloradon asukkaista 9,7% on ulkomaalaisia ja väestöstä 3,7% on laittomia maahanmuuttajia.
Coloradossa äänestettiin esivaaleissa supertiistaina. 43% Äänesti Mike Huckabeeta republikaaniehdokasta, 10% Clintonia ja 15% Obamaa. Kukaan muu ei saanut Coloradosta mainittavasti ääniä.
Huckabeen menestys saattaa johtua siitä, että myös Colorado on täynnä konservatiivisia kristillisiä ryhmittymiä. Kenties Huckabeen voimakkaat uskonnolliset mielipiteet ovat vaikuttaneet asiaan.
-Kloonisetä-
Missourilla ei mitään väliä
Eräs kiintoisimmista Missouriin liittyvistä faktoista on, että sitä pidetään kansallsien politiikan suunnan näyttäjänä. Missouri on tukenut eniten voittaneita presidenttiehdokkaita, kuin mikään muu osavaltio, ja on äänestänyt jokaisessa vaalissa sitten 1904.
Missouri oli pitkään äänestänyt paljolti demokraatteja, mutta kääntyi 1970 jälkeen tukemaan republikaanien kandidaatteja. Nykyään kannatusluvut puolueiden välillä menevät yleisesti ottaen tasan. Demokraatteja tuetaan suurimmilta osin suurilla kaupunkialueilla, kuten Kansas Cityssä. Kaakkoi-, ja lounaisalueet ovat puolestaan republikaanien aluetta.
Missouria pidetään myös useiden ”Hot button” kysymysten suunnannäyttäjänä. Näihin kysymyksiin kuuluu mm. samaa sukupuolta edustavien avioliitot ja kantasolututkimus.
Koska Michigan oli aikaistanut esivaalinsa vastoin demokraattisen puolueen sääntöjä, puolueen johto poisti osavaltiolta sen kaikki puoluekokousedustajat. Michiganin esivaalien tuloksella ei näin ollen ole vaikutusta puolueen presidenttiehdokaskilpaan
Osoittaakseen puolueensa yhtenäisyyttä kaikki demokraattien johtavat ehdokkaat Hillary Clintonia lukuun ottamatta olivat poistaneet nimensä Michiganin esivaalien ehdokaslistoilta.
Miksiköhän näin?
-Opiskelija lämmöstä
4.2.2008
Connecticut
Connecticut on 3,5 miljoonan asukkaan osavaltio Yhdysvaltojen koillisosassa Uuden Englannin alueella. Osavaltio on yksi Yhdysvaltojen rikkaimmista. Keskipalkka lähemmäs 50 000 usd, mikä on Yhdysvaltojen suurimpia. Etelä Connecticutissa asuu paljon suurituloisia New Yorkissa työkenteleviä ihmisiä. Valyiossa on yli 86 % valkoisia ja hieman yli 10 % mustia. Connetcticut on keskusta-liberaalinen osavaltio, jonka äänet ovat menneet demokraateille viimeisissä neljässä vaalissa.
Republikaaneilla on 30 valitsijamies paikkaa, joista esivaalien voittaja saa kaikki. Ennusteet ovat selvästi McCainin puolella, gallupien mukaan hän johtaa yli puolella toisena olevaa Romneyta.
Demokrateeilla on jaossa 60 valitsijamie paikkaa, jotka jaetaan ehdokkaan saaman äänimäärän mukaan. Hilary Clintonin pitäisi kaikkien tilastojen mukaan olla tämän osavaltion selvä voittaja, mutta viimeisemmät gallupit kertovat Barrack Obaman kirineen Clintonia kiinni ja he ovat lähellä tasatilanetta tällä hetkellä.
Linkit
Real Clear Politics http://www.realclearpolitics.com/epolls/2008/president/ct/connecticut_democratic_primary-273.html
Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/Connecticut
- KT
Georgia
Georgia on Yhdysvalötojen yhdenneksi suurin osavaltio, asukasluku yli 9 miljoonaa. Georgiassa on 64 % valkoisia ja 31 % mustia, näistä 76 % protestantteja, 8 % katolisia ja 12 % metodisteja. Keskitulo on Yhdysvaltojen 10 tilalla 40 000 usd. Jos Georgia olisi itsenäinen valtio se olisi 18 rikkain koko maailmassa. Yli 130 vuotta Georgiassa on ollut demokraattinen kuvernööri, osavaltio on äänestänyt ns. ”southern demokrats” , jotka ovat hyvin konservatiivisia. Kuitenkin esimerkiksi abortti kysymys on tehnyt Georgialaisista republikaanis mieleisiä. Suurimmat demokraattikannattaja löytyväy mustien kaupunkilaisten joukoista. Republikaanikannattajat taas suurilta esikaupunki alueilta. 1960 jälkeen Georgia on kannattanut demokraatti presidenttiä vain kolmesti. 1992 Bill Clinton voitti niukalla enemmistöllä.
Vuonna 2004 kannatus republikaanit 57,97 % demokraatit 41,37 %
Georgian mustat ja kristityt äänestäjät ovat tärkein kohderyhmä näissä vaaleissa. Mustat todennäköisesti kääntyvät Obaman taakse, ja kristutyt Huckabeen taakse. McCain tulee kalastamaan äänet liberaali konservatiiveilta joten Huckabee tulee todennäköisesi jäämään.
Gallupit
DEMOKRAATIT
Clinton 41 %
Obama 47 %
ei vielä päätttäneet 10 %
REPUBLIKAANIT
Huckabee 18 %
McCain 33 %
Romney 17 %
ei vielä päättäneet 17 %
Linkit
http://www.mcclatchydc.com/227/story/26342.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Georgia_(U.S._state)
- KT
Massachusetts
Massachusetts on kokoaan paljon vaikutusvaltaisempi osavaltio. Väkiluku on 6,5 miljoonaa suhteellisen pienellä alueella, jota lukuisat joet halkovat.
Pääkaupunki Bostoniin keskittyy useiden huippuyliopistojen kampukset. Alue on vanhinta eurooppalaisasutusta ja tunnettua vapaamielisyydestään. Se on ainoa osavaltio joka hyväksyy samanpuolen sukupuolen viralliset liitot.
Siinä mielessä on yllättävää, että osavaltio on siirtolaiskriittisyyden vaaliteemkseen ottaneen ex-kuvernööri Mitt Romneyn kotikenttää. Romney lähtee joka tapauksessa suosikkina vaalikehiin. Haastaja McCain on ratsastanut toisen superin (superbowl) kannattamana vastarintaan, muttei taida yltää yllätykseen. Demokraattien puolella Clinton on yhtä selvä suosikki.
Viimeisest "pollit" (gallupit) lupaavat seuraavia lukuja: Clinton 57%, Obama 33%, McCain 34%, Romney 57&, Huckabee 3% ja Paul 3%. Mielenkiintoiseksi Massachusettsin vaalit tekee myös se, että niissä on käytössä "caucus" -menettely.
Lähteet
Massachusetts http://fi.wikipedia.org/wiki/Massachusetts
U.S. Politics Today http://uspolitics.einnews.com/
Minnesota
Minnesota on keskilännen "suomalaisosavaltio", johon sata vuotta sitten muutti paljon suomalaisia siirtolaisia. Sopivasti sen väkimääräkin on osapuilleen sama kuin Suomen eli reilut 5 miljoonaa. Kuvaa täydentää maine "10.000 järven maana". Järviä pitkin pääsee myös pohjoisen naapurin Kanadan maaperälle. Ilmasto-olosuhteetkin ovat samanlaiset kuin meillä. Itse asiassa koko osavaltiota leimaa Pohjoismaista ja Saksasta siirtynyt väestö, joka vasta viime vuosina on moninaistunut sisäisen maahanmuuton kautta.
Suurin asutuskeskittymä on ns. kaksoiskaupunki (twin cities) Minneapolis ja St. Paul. Osavaltio on tunnettu korkeasta elin- ja koulutustasostaan sekä maltillis-liberaalista poliittisesta ilmapiiristään. Vaaliasetelma on mielenkiintoinen: Clinton 40%, Obama 33%, McCain 41%, Romney 17% ja Huckabee 22%. Odotettavissa on vielä melkoisia heittelyitä ennen supertiistaita.
Lähteet
Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/Minnesota
CNN http://edition.cnn.com/2008/POLITICS/02/04/national.poll
Missouri
Missouri ostettiin aikoinaan Ranskalta 205 vuotta sitten. Siitä tuli muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin portti länteen ja lännen valloitukseen. Mississippi -joki avaa toisen luonnollisen kulkutien etelään. Sisällissodassa osavaltio jakautui kahtia. Osavaltion kuuluisa "poika" on Mark Twain, jonka kirjat saavat mieltämään osavaliton syvään etelään. Kulttuurisesti se sitä ehkä onkin. Virallisesti se kuuluu keskilänteen. Pääkaupunkin on Jefferson City ja suurin kaupunki Kansas City. St. Louis vuorostaan muodostaa laajimman kaupunki- eli metropolialueen.
Keskilännen ja erityisesti Missourin vaalitilanne on tiukka. Galluerot ovat pieniä ja tilanne saattaa muuttua loppuun asti: Clinton 48%, Obama 44%, McCain 32%, Romney 29% ja Huckabee 29%.
Lähteet
Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Missouri
U.S Politics Today http://uspolitics.einnews.com/
Esivaalit New York
New Yorkin esivaalit käydään supertiistaina 5. helmikuuta. Republikaaniehdokkaista eniten ääniä tulee kerämään todennäköisesti John McCain, sillä hän on New Yorkin kaupungin vanha pormestari. Ennakkogallupissa McCainille veikataan 49%, Mitt Romneylle 30% ja Mike Huckabeelle 28%.
Hillary Clinton tulee olemaan Obamalle luultavasti ylitsepääsemätön vastus New Yorkissa ”Ison omenan” senaattori Clintonille. Ennakkogallupit menevät Hillarylle prosentein: Clinton 52, Obama 34.
Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/New_York
www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Esivaalit+ja+presidentin+valinta/1135233567228
www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12790-mccain-voittoon-irakin-sodan-kannattajien-aanin
-SS
3.2.2008
Utah
Romney on Utahin oma poika ja republikaanien vaaleissa hän suurella todennäköisyydellä tulee saamaan suurimman osan äänistä (ennusteiden mukaan 65 prosenttia kaikista äänistä). Mielenkiinto kohdistuu siis demokraattien vaalitulokseen.
Ennusteiden mukaan Clinton voittaisi Obaman hienoisesti Utahin esivaaleissa. Tulos voi kuitenkin muuttua kumpaakin suuntaan. Politiikan professori Burbank Utahin yliopistosta toteaakin, että demokraattien vaalit ratkaisevat lopulta ehdokkaiden saama positiivinen julkisuus mediassa ja sitkeys kampanjoinnissa.
Obama on joutunut perumaan yhden esiintymisen Utahissa. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa lopputulokseen. Myös se, että Utahin väestö on suurimmaksi osaksi valkoihoista ja asenteiltaan homogeenistä eli yhdenmukaista voi kääntää kelkan lopulta Clintonille tai Clintoneille. Toisaalta osavaltion demokraatit, jotka ovat siis poliittinen vähemmistö, voivat pitää sisällään koko osavaltion heterogeeniset eli poikkeavat tai monimuotoiset väestöryhmät.
Kuriositeettina mainittakoon, että Salt Lake Cityssä asuu myös suurin osa Yhdysvalloissa elävistä Suomalaisista.
Linkit
Yleistä Utahista
http://en.wikipedia.org/wiki/Utah#Race_and_ancestry
Utahissa ilmestyviä lehtiä
http://www.50states.com/news/utah.htm
Vaaliblogi
http://www.electionresults.utah.gov/xmlData/Federal_Offices.html
2.2.2008
Colorado
Colorado on Yhdysvalloissa oleva osavaltio, jossa preeriatasankojen länsireuna kohtaa Kaliforniassa Kalliovuoret. Coloradon pääkaupunki ja samalla suurin kaupunki on Denver. Coloradossa on noin 4.4 miljoonaa asukasta, jotka tekevät siitä tärkeän vaalialueen. Mutta Colorado ei taida saada paljoa huomiota median osalta, edellisvaalien perusteella.
Kaksi päivää ennen niin sanottua supertiistaita Obama oli hienoisessa johdossa Kaliforniassa, mutta muissa tärkeimmissä osavaltioissa kummankin kannatus oli lähes tasoissa. Näissä vaaleissa demokraattipuoleen voittaja tarvitsee kaikista esivaaleista 2 025 valitsijamiestä. Puolestaan republikaaneilla lukema on 1 191.
Coloradossa Clinton tulee todennäköisesti viemään suurimman osan demokraattien äänet, mutta Coloradon pääkaupungista Denveristä Obama tlee viemkään niukasti suuren osan äänistä.
Republikaaneista Giualinilla sekä Romneylla olla tiukkaa ja vaikea sanoa kumpi vie suuremman osan äänistä.
Lähteet:
http://www.realclearpolitics.com/epolls/2008/president/co/colorado_republican_caucus-406.html
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Esivaalit+ja+presidentin+valinta/1135233567228
http://fi.wikipedia.org/wiki/Colorado
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2008-02-04,104:3:516243,1:0:0:0:0:0:
Oklahoma
Oklahoma on osavaltio Yhdysvaltojen keskilännessä. Yleensä lopullisessa vaalitaistelussa Oklahoman äänet ovat menneet demokraateille. Sekä Clinton että Obama ovatkin kampanjoineet ahkerasti Oklahoman kaupungeissa.
Demokraattien vaaleissa Hillary Clinton on vain hienoisesti Barack Obamaa johdoissa tilastoissa ja Obaman tiukka loppukiri voi vielä vaihtaa kelkan hänen hyväkseen. Vielä viikko sitten Hillarylla oli lähes 50 prosenttia kaikista äänistä ja Obamalla vain 19 prosenttia kaikista äänistä, mutta rako on pienentynyt hieman joka päivä.
Republikaanien osalta John McCain näyttää olevan ainakin blogikirjoittelussa ehdokas numero yksi, vaikka Oklahoman päämedia Oklahoma News luokin kuvaa tiukasta kilvasta Mike Huckabeen ja John McCainin välillä.
Kiinnostavia linkkejä:
Adam's Oklahoma City Blog
http://okc.about.com/b/2008/02/03/oklahomans-prepare-for-super-tuesday.htm
Oklahoma news
http://www.newsok.com/article/3200121/
1.2.2008
Tennessee
Tennesseen löysi espanjalainen kapteeni 1500- luvulla, kulkiessaan Tanasqui nimisen intiaanien asutuksen läpi. Ensimmäisen kerran Tennessee liitettiin Yhdysvaltoihin vuonna 1796, josta se kuitenkin jo vuonna 1861 erosi. Vain viisi vuotta myöhemmin, sisällissodan jälkeen 1866 Tennessee liitettiin, tällä kertaa pysyvästi, takaisin Yhdysvaltoihin.
Tennessee on osavaltio Yhdysvaltain itäosissa ja se sijaitsee keskellä Yhdysvaltain puuvillavyöhykettä. Sen merkittävin osa taloudesta perustuukin puuvillan viljelyyn ja jalostamiseen. Tennesseen väkiluku on 5 797 289 asukasta joista sen suurimmassa kaupungissa Memphisissä asuu 650 000. Tennesseen pääkaupunki on Nashville.
Tennesseestä on kyselyjen mukaan demokraattien voittajaksi nousemassa Hillary Clinton 49%:lla Barack Obaman jäädessä 35:een ja rebuplikaanien voittajaksi tiukalla pelillä tulisi John McCain, Mitt Romneyn saadessa 29% ja Mike Huckabeen 23% äänistä.
Linkit
http://www.sayl.fi/usa-faktaa/osavaltiot/tennessee
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tennessee
- BJ
Kalifornia
Kalifornian pääkaupunki on Sacramento, mutta suurin kaupunki on Los Angeles. Vuodesta 2003 lähtien Kalifornian kuvernöörinä on ollut Arnold Schwarzenegger, joka on itse republikaani. Hän on antanut tukensa McCainille.
Kalifornian bruttokansantuote on suurempi kuin yhdenkään muun Yhdysvaltojen osavaltion, se tuottaakin 13% Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Kalifornian, erityisesti sen suurien kaupunkien, imago houkuttelee osavaltioon varakkaita asukkaita.
Väestöstä ei ole erotettavissa selvää enemmistöä, mutta espanjaa puhuvien osuus on kasvussa. Tällä hetkellä heitä on jo kolmannes osavaltion väestöstä. Muita merkittäviä ryhmiä ovat aasialaiset, mustat ja intiaanit.
Uskonnoltaan 75% Kalifornialaisista on kristittyjä. Niukka enemmistö on protestantteja, 38%,mutta katolisiakin on 34%. Myös uskonnottomien osuus väestöstä on kohtalaisen korkea, 20%.
Gallupit demokraattien osalta
Gallupeiden RCP keskiarvo ajalta 01/13 - 01/29 antaa meille seuraavanlaisen tuloksen:
Clinton 45.0%
Obama 33.3%
Ja (jo luovuttanut) Edwards 10.5%
Kaliforniassa Clinton on ollut koko ajan voitolla, mutta ihan viimeisimmissä gallupeissa Obamakin on päässyt jo todella lähelle häntä; Rasmussenin gallupissa 29.1 Clintonin saalis oli 40% Obaman seuratessa kannoilla 40% tuloksella. Siinä gallupissa Edwards sai 9%, jolla hän ei olisi tietenkään itse tehnyt mitään, mutta jolla on nyt suurikin merkitys. Menevätkö Edwardsin äänet nyt Clintonille vai Obamalle?
Lisäksi kannattaa oottaa huomioon, että esimerkisi Nevadassa, joka on latino voittoinen osavaltio, Clinton vei voiton. Asettuuko latino väestö siis Kaliforniassakin Clintonin taaksen?
Gallupit republikaanien osalta
Gallupeiden RCP keskiarvo ajalta 01/13 - 01/29 antaa meille seuraavanlaisen tuloksen:
McCain 32.5%
Romney 24.2%
Huckabee 11.2%
(jo luovuttanut) Giuliani 11.5%
Paul 5.0%
Vielä viime vuoden puolella Giuliani on ollut vahvoilla, mutta tänä vuonna hän on tasaisesti menettänyt suosiotaan. Hän varmasti ymmärsi alamäensä lopullisuuden ja jättäytyi siksi pois.
Presidenttiehdokkaaksi hän on ilmoittanut kannattavansa McCainia.
Jo jonkin aikaa McCain ja Romney ovat kulkeneet gallupeiden tuloksissa pitkälti rinta rinnan, McCainin satunnaisesti hypätessä korkeammalle. Harvemmin on Romney mennyt hänen ohitseen.
Viimeisimmässä, eli Rasmussenin gallupissa 29.1, ero näiden kahden välillä ei kuitenkaan ollut suuri; McCain johti niukasti 32% Romneyn seuratessa perässä 28%. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon että sekä kuvernööri Arnold Schwarzenegger, että kisasta tiputtautunut Giuliani ovat antaneet tukensa McCainille.
Lähteet
Wikipedia: suomeksi & englanniksi
Epolls http://www.realclearpolitics.com/epolls/2008/president/
Schwarzenegger
- AP
Illinois
Illinoisissa asuu yli 12 miljoonaa asukasta, joten sieltä löytyy puolin ja toisin voimakkaita Republikaani ja demokraattikeskittymiä. Yleensä Illinoisissa on taisteltu puolueiden kesken näiden pesäkkeiden hallussapidosta. Illinoisin pääkaupunki, Springfield, on vaalien kannalta täysin merkityksetön, mutta sieltä löytyy yksi USA:n suurimmista kaupungeista, Chicago.
Illinoisin väestöstä ei löydy montakaan latinoa. Kuitenkin noin 15% väestöstä on mustia, joten Barrack Obama saattaa kyetä vetoamaan heihin, etenkin kerättyään mustien äänet Etelä-Carolinasta, mikä median vyöryttämänä saattaa muokata mustan väestön äänestystä muuallakin, kuin vain Illinoisissa.
Illinoisin väestö ei ole kovinkaan uskonnollista. Protestantit ovat laajin uskonnollinen lahko, mutta Illinoisista ei olla niin raskaasti protestantteja, kuin ympäröivissä osavaltioissa. Paikalliset Roomalaiskatolliset ovat keräytyneet Chicagon ympärille. Uskonnolla pelaavat eivät välttämättä löydä kannatusta täältä.
Ennuste on vaikea sanoa. Kuten jo sanottu, viime vaaleissakin oli eroja vain prosentteja. Obama saattaa ottaa mustien äänet sormiaan napsauttamalla, mutta jäljelle jää noin 80% asukkaista, joiden välillä ehdokkaiden on taiteiltava voitoon. On hyvin vaikea sanoa kuka saa lopulta voiton Illinoisissa. Niin demokraattien, kuin republikaanien osalta.
Linkit
http://en.wikipedia.org/wiki/Illinois
http://www.usaelectionpolls.com/
http://www.illinois.gov/government/
- SY
Alaska
Alaskassa asuu vain yli 600 000 ihmistä, joten Alaskaa voidaan pita lähinnä tärkeänä, jos sillä olisi mediallista tai gallupillista merkitystä. Alaskassa on melkein aina voittaneet demokraatit, ja väestön ollessa pääosin valkoisia, voivat äänet kallistua enemmän Clintonin, kuin Obaman puolelle. Alaskalla on alhaisin henkilökohtainen verotaakka USA:ssa. MuttaAlkoholi on ongelmana Alaskassa, samoin kuin rodulliset erimielisyydet (Johtuen varmaankin osaksi alkoholista). Obama ei taida tässä osavaltiossa tämänkään perusteella paljon ääniä saada.
Linkit
http://www.usaelectionpolls.com/2008/alaska.html
http://www.presidentpolls2008.com/primary-election-poll-results/
http://en.wikipedia.org/wiki/Alaska
- RY
