2.5.2008

N.Y.T. povaa käännettä


New York Times ennustaa uuden käänteen tapahtuneen. Obaman aura on kääntynyt laskuun ja Clinton hinaa vuorostaan itseään ylöspäin.


- Lähde: New York Times

1.5.2008

Vaaliryhmältä kannatusta kaikille

Nettilukion blogiryhmä ennusti ja äänesti kolmannen kerran Pennsylvanian esivaalien yhteydessä sitä, kenestä lopulta tulee Yhdysvaltain presidentti eli maailman mahtavin henkilö. Tasaista on.

Clintonin ja Obaman kannatus demokraattiehdokkuudesta menee tasan. Hillary Clinton kuitenkin johtaa 40 prosentilla presidenttiveikkausta, vaikka on joutunutkin selvästi perääntymään edellisestä veikkauksesta. McCainia ja Obamaa ennustaa vajaa kolmannes vaaliryhmästä seuraavaksi presidentiksi. Argumentteja on puolesta ja vastaan.

Nainen maailman johtajaksi on kohottava ajatus!



"Hillary Clintonille täytyy olla karttunut kokemusta vuosien varrella, toimiessaan valtakunnan ensimmäisenä naisena. Hänellä on ensiluokkaiset mahdollisuudet, ja hän voi voittaa myöskin monien mielipiteet puolelleen olemalla mahdollinen ensimmäinen nainen valtakunnan presidentiksi."


Värillinen ennakkoluulojen murtaja



"Luulisin Obaman olevan vahvoilla koska hän on ensimmäinen värillinen presidentti ehdokas ja koska hän ei ole niin vanha kuin suurin osa muista. Hän myös näyttää niin kiltiltä, että jotkut saattavat äänestää jo sitäkin. Pysyn edelleen samoilla linjoilla. Noihin vanhoihin mielipiteisiin vielä lisäisin, että Hillarylla en usko olevan mahdollisuuksia voittoon, koska hän on jäänyt kiinni valehtelusta ja koska hänen loan heitto kampanjansa on ollut rumempaa ja näkyvämpää, kuin Obaman."


McCain iskee taustalta kun vastustaja on loattu



"Barrack Obama pääsee demokraattien ehdokkaaksi, sillä hänellä on niin tukeva johto. McCain vie koko potin, sillä Hillary on heittänyt sen verran lokaa Obaman niskaan."


Mutta kääntyykö virta vielä kerran?


"Peli näyttää selvältä, mutta amerikkalaisessa politiikassa muutokset tapahtuvat hiljaa peiton alla ja hyppäävät ykskaks esiin kuin Valentinen päivän kummitus. Muutos on tapahtunut ennenkuin se huomataankaan."


- vaaliryhmä

27.4.2008

15 kuukautta tulee kasaan

Obama ja Clinton ovat kampanjoineet jo 15 kuukautta eikä loppua näy. Tämä on tuonut esiin heidän fyysisen ja henkisen kunnon. Molemmat ovat joutuneet jopa pisimpinä päivinä valvomaan 20 tuntia. Molemmat yrittävät kuitenkin mahdollisuuksien mukaan nukkua mm. lentokoneessa. Haastavaksi vielä Obamalle ja Clintonille tekee se, että heidän on oltava koko ajan iloisia sekä pirteitä ja aina valmiita vastaamaan haastaviinkin kysymyksiin.

Molemmilta osapuolilta kysyttiin miten väsymys vaikuttaa kampanjointiin.
Obama: "Onhan se välillä rankkaa"
Clinton: " Kampanja on kestänyt 15 kuukautta, ja jos aina olisi ollut yhtä kivaa kuin Pennsylvaniassa, se ei tuntuisi 15 vuodelta, Clinton naureskeli.

Molemmille on myös tapahtunut virheitä väsymyksen takia: Obama on puheessaan kehunut John McCainia ja puhunut Amerikan "katkerista" pikkukaupunkilaisista. Clinton on puolestaan luullut laskeutuneensa kerran Bosniassa sala-ampujien tulituksen keskelle, vaikka kuvien mukaan vastassa oli kukkia antanut pikkutyttö.

Uutispäivystäjä Kalle

23.4.2008

Clinton vie Pennsylvanian esivaalit

Hillary Clinton otti voiton Pennsylvanian osavaltion esivaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Clintonilla on vielä hyvät mahdollisuudet päihittää Obama. Clinton vei äänestyksen 55-45.
Clinton uskoo yhä mahdollisuuksiinsa tulla valituksi, ja hän sanoo:"Jotku ihmiset katsoivat minun olevan jo ulkona kisasta ja kehottivat minua luopumaan kisasta. Mutta amerikkalaiset eivät luovuta ja he ansaitsevat presidentin, joka ei luovuta."

Clintonilla on huomattavasti paremmin pullat uunissa verrattuna ennen Pennsylvanian esivaaleja. Sillä hän vei voitti taas Obaman suuressa amerikkalaisessa osavaltiossa. Suuret osavaltiot tulevat olemaan ratkaisevia marraskuun varsinaisissa presidentinvaaleissa, sillä silloin voittaja saa taakseen kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet, ja vastustaja jää nollille. Obamalla on kuitenkin vielä huomattavasti enemmän valitsijamiehiä puolellaan. Mutta nyt Clinton voi mm. entistä terävämmin painottaa, että vain hän kykenee voittamaan republikaanien John McCainin isoissa osavaltioissa ja siten koko vaaleissa.

Uutispäivystäjä Kalle

22.4.2008

Hillary Clintonin sosiaali-ja terveyspolitiikasta

Hillary Rodham Clinton painottaa usein vaalipuheissaan sosiaali-ja terveyspoliittiset aiheita ja mitä näillä alueilla haluaisi muuttaa.

Entinen ”First Lady” on usein puhunnut valtiollisten sosiaaliohjelmien puolesta. Hän näkee itsensä Franklin D.Roseveltin ”New Deal Program” –linjan jatkajana, varsinkin sosiaalivakuutuksen (social security) ja valtakunnallisen terveysavustuksen kansalaisille yli 65 vuotialle (medicare) parissa. Tämänhetkisen taloudellisesti heikkojen rakennuslainojen kriisin vaikutuksen alaisena oleville ja alkavan taantuman johdosta, Clinton ilmoitti tammikuussa 2008 suunnittelevansa avustusohjelman kriisistä kärsiville. Myös korotettuja työttömyyskorvauksia ja apua heikosti tienaaville perheille olisi luvassa, jos hänestä tulisi presidentti.

Abortteja Clinton vastustaa. Hän ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että aborttie pitäisi olla laittomia. Clinton haluaisi vahvistaa ennaltaehkäisyä ja valistusta, jotta ei-toivottujen raskauksien luku laskisi ja sitä kautta myös abortit.

Homopareja julkisesti vastustava Clinton on saannut paljon kannattajia varsinkin eri uskonnollisten ryhmittymien joukosta. Toisaalta hämmennystä herättää, että hän kuitenkin tukee mahdollisuutta homoparien rekisteröityä, jotta he saisivat joillakin alueilla samat oikeudut kuin avioparit. ”Federal Marriage Amendment” on lakilisäys, jonka mukaan avioliitto on vain mahdollista miehen ja naisen välillä. Clinton ei äänestänyt lakilisäyksen puolesta, koska tämä ottaisi homoliitoilta kaikki mahdollisuudet pois.

Hillary Clinton kannattaa kuolemantuomioita.

Terveyspoliittiset aiheet ovat yksi Hillary Clintonin mieleisimmistä aiheista. Jo hänen miehensä valtakaudella hän osallistui mittavasti ”Clinton Health Care Plans”-hankkeen kehittämiseen. Työryhmä esitteli 1993 terveyshuoltouudistuksen, joka olisi velvoittanut työnantajat ottamaan sairausvakuutuksen työntekijöilleen ja luonut Yhdysvaltoihin yleisen terveyshuoltojärjestelmän. Vastustajat nimesivät tämän järjestelmä ”Hillarycareksi” ja suunnitelma hylättiin 1994 kongressissa.

Rodham Clinton ajoi kuitenkin läpi valtion tukeman terveydenhuollon lapsille, joiden pehe jää köyhien ”Medicaidin” ulkopuolelle, mutta on toisaalta liian köyhä saadakseen yksityisen vakuutuksen. Edelleen Clinton vaatii valtion tuettua sosiaaliturvaa, josta varsinkin sellaisten tulisi hyötyä, joilla itse ei ole varaa kustantaa sairaskorvauksia. Hän kannustaa systeemiä, jossa myös yksittäisten työntekijöiden tulisi kantaa kortensa kekoon. Jo syksyllä 2007 Clinton kertoi vaalikampanjassaan suunnitelmastaan ”American Health Choices Plan”. Vuosittaiset kulut olisivat n. 110 miljardia US dollaria, jotka hän osittain kattaisi nostamalla Bushin antamat veroalennukset takaisin entiselleen. Kotisivuillaan ehdokas osaa mainostaa terveyssysteemiä, jonka tulee olla kaikille kansalaisille: Affordable (kustannettavissa), Available (saatavilla) ja Reliable (luotettava).

Maahanmuuttajia koskevat poliittiset aiheet ovat myös lähellä Clintonin sydäntä –ainakin vaalipuheissa. USA:n maahanmuuttajasysteemi on pitkään ollut jo kriisissä, koska vallalla olevat lait eivät osittain palvele tehtäväänsä. Hillary lupaa muuttaa systeemiä. Pääkriteereitä muutokseen hän uskoo olevan: maan rajojen vahvistus, paremmat yhteydet naapurimaihin, tiukat, mutta oikeudenmukaiset lait, kireämmät rangaistuksen laittomien työllistäjille ja systeemin uudistaminen. Ne jotka ovat jo pitempään olleet maassa, voisivat saada dokumentit kuntoon, jos ovat työelämässä, maksavat veroa, noudattavat lakeja ja ovat siis kunnon kansalaisia ... Tämä on kyllä vähän ristiriitaista. Presidenttiehdokas kannattaa myös perheiden yhteen saattamista.

Myös koulutustason kehittäminen on Clintonille tärkeä puheenaihe. Tällä saralla hän on kerennytkin edetä uransa aikana. Hän on mm. ollut mukana kehittämässä järjestelmää, joka antaa kehitysvammaisille lapsille oikeuden yleiseen ja ilmaiseen koulutukseen. Arkansasin osavaltiossa opettajien palkat nousivat puolella, luokkakoot pienenivät ja opetuksen taso nousi. Lupaukset ovat huikeat – jää nähtäväksi kuinka monet niistä toteutuvat, jos Hillary Rodham Clinton todella valitaan seuraavan kauden presidentiksi.

- ra

Esivaalit Pennsylvaniassa

Yhdysvaltain demokraattien esivaalien äänestys on alkanut Pennsylvaniassa. Clintonilla on paineet, koska Obama on vienyt muissa äänestyksissä suurimman osan valitsiamiehistä. Obamalla ei ole Pennysylvaniasta oikeastaan muuta kuin voitettavaa, mikä tekee tilanteesta mielenkiintoisen.

Clinton on kuitenkin sanonut pistävänsä kaiken peliin. Clintonin "kaikki peliin" taktiikallaan haluaa mm. kyseenalaistaa Barack Obaman kyvyn johtaa Yhdysvaltoja kriisitilanteessa.
Kyselyiden mukaan Hillary Clinton on ennakkosuosikki. Hän tarvitsevan kuitenkin hyvin selkeän voiton, jotta hänellä olisi vielä mahdollisuus lyödä Obaman. Ratkaisu huipentuisi elokuussa pidettävään puoluekokoukseen.

Hillarylla on myös kaksi muuta todennäköistä kohtaloa Iltasanomien mukaan. Ensimmäinen olisi, että Clinton voittaa niukasti, mikä on todennäköisin vaihtoehto. Vaatimukset Clintonin luopumisesta kuitenkin kasvavat, sillä demokraattien keskinäinen taistelu pelaa liiaksi republikaanien hyväksi. Toinen vaihtoehto olisi, että Clinton häviää Obamalle. Tässä tapauksessa Clintonin presidenttitie katkeaa ja luopuminen kisasta on väistämättä edessä.

Uutispäivystäjä Kalle

21.4.2008

Välipalaksi arvattavaa

Tässä on autenttinen Cremon (Flickr name) ottama kuva presidentinvaalihuumasta! Mistähän tilaisuudesta on kyse? Oikein vastannut saa palkinnoksi big applen.